blank

Yhdistys

Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry on organisoitunut
yhdistykseksi (Y-tunnus 1078085-6) 4.11.1996. Jäseniä on
n. 150, joista suurin osa on yksityishenkilöitä. Mukana ovat myös
alueen kaikki kunnat sekä yhdistyksiä ja yrityksiä. Lisäksi toiminta-
ryhmällä on lukuisia alueellisa, valtakunnallisia ja myös kansainväli-
siä yhteistyökumppaneita.

Yhdistyksemme on avoin kaikille alueen kehittämisestä kiinnostu-
neille. Asioista päättää yleiskokous, joka kokoontuu kahdesti
vuodessa. Yhdistyksellä on yhdeksänjäseninen hallitus, jossa
jokaisella on henkilökohtainen varajäsen. Hallituksen kokoonpa-
nossa toteutetaan kolmikantaperiaatetta: kolmasosa jäsenistä on
kuntaedustajia, kolmasosa yhdistysten/yritysten edustajia ja
kolmasosa henkilöedustajia.

Hallitus valitsee rahoitettavat hankkeet ja asettaa työryhmän,
joka antaa asiantuntijalausuntoja Leader-hankkeista ja seuraa
osaltaan kehittämissuunnitelman toteutumista sekä
parantaa oman sektorinsa toimintaedellytyksiä ja edistää
hankkeiden syntymistä.

Yhdistys toteuttaa myös omia hankkeita.

Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry :n hallituksen jäsenet vuonna 2010
                                                  
Hallituksen puheenjohtaja
Reino Lindqvist (Marttila)


Muut jäsenet:
Jari Kesäniemi (Aura)
Eija Martti (Loimaa)
Ismo Litva (Aura)
Taija Ranta (Somero)
Jarmo Lalli (Pöytyä)
Anne Heino (Somero)
Marjukka Frisk (Alastaro)
Jarkko Onnela (Pöytyä) 

Kokoukset pidetään pääsääntöisesti kuukauden viimeisellä viikolla.

Työryhmä:
Mika Joki (Pöytyä)
Karoliina Kirvelä (Loimaa)
Marianna Pajula (Alastaro)
Reino Lindqvist (Marttila)
Kari Löfberg (Somero)




 

blankblankblank

© 2006 Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry - Trival Oy