Turun seudun kulttuuriyrittäjyyskeskus on vuoden 2010 alusta jatkanut toimintaansa nimellä TKI-HUMAK Meri Käsityöläiskadun Meritalossa Turussa. TKI-HUMAK on yleisnimitys Humanistisen ammattikorkeakoulun tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan osaamiskeskuksille, joita ovat Merin lisäksi TKI-HUMAK Anna Helsingissä, TKI-HUMAK Otto Kuopiossa ja TKI-HUMAK Akseli Jyväskylässä. TKI-HUMAK Meri on keskittynyt erityisesti kulttuurituottajuutta, luovaa alaa ja yrittäjyyttä tukevaan TKI-toimintaan.
Käsityöläiskadulla jatkaa toimintaansa edelleen Luovien alojen yrityshautomo Creve, luovien alojen yritysneuvontapalvelu sekä kulttuurialan sivusto Arsnet. Luovat kesannot etsii Varsinais-Suomesta uusia näyttelytilamahdollisuuksia taiteilijoille ja luoville yrittäjille lisäten erilaisten yleisötilojen viihtyvyyttä ja yhteistyötä. Suomalaisten, ruotsalaisten, virolaisten ja latvialaisten yhteistyökumppanien kanssa toteutettava kansainvälinen SMEDGE keskittyy luovan alan yritysten toimintaedellytyksien ja kansainvälistymisen edistämiseen Itämeren alueella.
Maaliskuun alussa Käsityökadulla on käynnistynyt uusia toimintoja, joista Luovat verkostoveturit keskittyy erityisesti kasvuhaluisten ja -kykyisten yritysten toiminta- ja alihankintaverkostojen, jälleenmyyntimarkkinoiden, ostaja- ja asiakassuhteiden sekä verkostotoiminnan kehittämiseen. Katalyytti pyrkii luomaan uudenlaisia liiketoimintayhteyksiä luovan alan ja perinteisen elinkeinoelämän välille. Kulttuuripurje puolestaan tarjoaa kolmannen sektorin kulttuuriyhdistyksille liiketoimintaosaamisen koulutusta.
Lisätiedot TKI-HUMAK Merin toiminnasta: tutkimus- ja kehityspäällikkö Timo Parkkola, timo.parkkola(a)humak.fi p. 020 7621 232 ja hankesuunnittelija Nina Luostarinen, nina.luostarinen(a)humak.fi p. 020 7621 375
*****
MUUTA
Yhtälö Yhdistyksen talous ja verotus; Mitä pienessä yhdistyksessä pitäisi osata ?
Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisema opas neuvoo pienen yhdistyksen arkisissa talous- ja veroasioissa. Oppaan tarkoituksena on helpottaa yhdistystoimintaan osallistuvien taakkaa ja huolta asioiden hoitamisesta lakien mukaisesti.Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän Kansalaisjärjestöteemaryhmän kokoama opas ohjaa näihin tärkeisiin asioihin käytännönläheisesti ja kansantajuisesti nostaen esille tärkeimmät asiat.
Varsinais-Suomen ja Satakunnan luonnonsuojelupiirien vieraslajikyselyyn on tullut runsaasti havaintoja jättiputkesta.
Alun perin Aasiasta maahamme koristekasvina tuotu jättiputki on vallannut itselleen elintilaa monilta pihoilta. Se on onnistunut, karkulaiskavereidensa jättipalsamin ja kurtturuusun tavoin, karkaamaan puutarhoista laajasti myös luontoon. Useimmat havainnoitsijat kaipaavat myös torjunta- ja hävitysohjeita päästäkseen eroon hankalista jättiputkikasvustoista.
T-paitoja myytävänä! Yhdistys on painattanut t-paitoja, joissa on etupuolella valokuva jokimaisemasta ( kuvaaja Heikki Mikkola, Loimaa) ja selässä lukee www.jokivarsi.org. Värit ovat tummansininen ja vihreä. Hinta 20€ kpl, 2kpl 35€, jäsenille 15€ kpl. Soita ja tilaa! p. 044 0640 640. Paitoja on myynnissä yhdistyksen tilaisuuksissa.